juuse_saros_nashville_predators_nhl_jaakiekko_c_pasi_tuominen_2018

Juuse Saroksella loistava paikka näyttää, onko hänestä oikeasti Pekka Rinteen seuraajaksi

NEWARK, NEW JERSEY (East Side Media) Nashville Predatorsin Juuse Saros nauttii pääsystä NHL-ykkösmaalivahdiksi. Torstaina nuori veskari näytti osaamistaan Predatorsin voitettua vieraissa New Jersey Devilsin 4-3.

Predatorsin kokenut ykköstorjuja Pekka Rinne on toistaiseksi sivussa loukkaantumisen – mahdollisesti aivotärähdyksen – takia.

– Kyllähän tämä vähän erilainen tilanne nyt on, Saros sanaili tyynesti Prudential Centerin pukukopissa.

– Varsinkin Suomessa totuin pelaamaan paljon. Nyt rytmi pysyy vähän paremmin, kun pääsee koko ajan pelaamaan. On kyllä ihan kivaa, kun on tällainen pieni pätkä tässä.


Devils johti kotiotteluaan kolme kertaa. Preds tuli aina tasoihin ja iski voittomaalin jatkoajalla.

– Kertoo paljon joukkueen luonteesta, kun pystyy tekemään tuollaisen comebackin. Isot kaksi pistettä, iso voitto. Taistelu oli tiukka, kun vauhti oli kova, ja molemmilla joukkueella riitti tekopaikkoja.

– Tiesin jo etukäteen, että pelistä tulee haastava. Vastustaja sai paljon trafiikkia maalin eteen. He hyökkäsivät koko ajan täysillä ja liikuttivat kiekkoa vauhdilla. Kausi on vielä nuori, joten täytyy pitää vauhti yllä.

Devilsin tekemille maaleille, varsinkaan Nico Hischierin upeille ohjureille, Saros ei voinut mitään. Kolmannessa erässä Saros nousi yhdeksi ottelun ratkaisijoista. Hän pysäytti muun muassa kaksi läpiajoa. Jatkoajalla hän romutti New Jerseyn kapteenin Andy Greenen voittomaalihankkeet.

Aina rajusti töitä paiskiva hyökkääjä Kyle Turris sai vastinetta tekemiselleen: hän sijoitti jatkoaikamaalin Devils-vahti Keith Kinkaidin selän taakse. Mainesanoja riitti omille veräjänvartijoille.

– Juuse on kyllä hyvä, uskomaton maalivahti. Meillä on onnea, kun Juuse ja Pekka ovat veskarimme, Turris kehaisi.


Saros todistaa, ettei huipputorjujan tarvitse aina olla hongankolistaja. NHL:n tilaston mukaan Saros, Anton Hudobin ja Jaroslav Halak ovat lyhimmät kuluvalla kaudella liigassa pelanneet veskarit. Kaikkien ’virallinen’ kilpailupituus on 71 tuumaa eli noin 180 senttimetriä. Euroopassa Saroksen mitaksi ilmoitetaan useimmiten 179 senttiä.

– Olen tottunut omalla tyylilläni pelaamaan. Vuosien varrella ei ole tullut paljon muutoksia. Aina olen ollut pienikokoisempi, olen saanut kuulla siitä lapsesta lähtien, Saros hymyilee.

– Pitää tosi tarkasti pelata kaikki tilanteet, niin sijoittumiset, liikkuminen kuin pelinlukeminen. Niissä ei saa antaa yhtään lepsua, kun koossa vähän kuitenkin muille veskareille häviää.

Pisin NHL:ssä tällä kaudella pelannut maalivahti on Dallas Starsin kaksimetrinen Ben Bishop.


Parhaillaan Saros saa oivallista työharjoittelua: Predators kaavailee forssalaissyntyisestä torjujasta Rinteen, 35, manttelinperijää. Onnistunut kesä lupaa hyvää.

– Olin koko kesän terveenä, ja oli kiva nähdä välillä kavereita.

– Pystyin myös treenaamaan hyvin pitkästä aikaa. Monta kesää on ollut armeijaa, maajoukkueleirityksiä ja kaikenlaista. Nyt tuli varmaankin pisin ehjä treenikausi, mitä on ollut moneen vuoteen, Juuse iloitsee.

Saros, nuorten maailmanmestari vuodelta 2014, on pelannut 54 NHL:n runkosarjaottelua ja kuusi Stanley Cupin pudotuspeliottelua. Kuluvan kauden kuudesta ottelustaan 23-vuotias on kerännyt viisi voittoa.