NHL: Miten Jesse Puljujärvi sopisi – tai ei sopisi – New York Rangersiin

NHL-keskustelu Jesse Puljujärvestä kiihtyy. Vaikka monet ovat jo valmiina leimaamaan hyökkääjän flopiksi, hänestä ollaan Pohjois-Amerikassa aidosti kiinnostuneita.

Kolme kautta NHL:ssä ja AHL:ssä olivat kaikkea muuta kuin hohdokkaat. Edmonton Oilersissa Pulju ei saanut sanottavia tehoja aikaiseksi, vaikka pääsi ajoittain pelaamaan ykkösketjussakin ilmiömäisen Connor McDavidin rinnalla.

Jääkiekon Liigassa ja Oulun Kärppien joukkueessa Pulju on kuitenkin näyttänyt, että maalinteko sujuu edelleen. Liiga on tietenkin aivan eri maailma kuin NHL tai AHL. Suomessa Pulju on silti saanut kokea sitä tärkeintä: onnistumisen tunnetta.


Carolina Hurricanesia ja Tampa Bay Lightningia rummutetaan Puljun seuraavaksi NHL-joukkueeksi. Nyt pöytään on lyöty myös kortti nimeltä New York Rangers. Miten Puljujärvi ja Broadway sopisivat yhteen?

Puolesta

  • New York Rangers tekee jälleenrakennusta, joten nuori huippuvaraus (neljäs vuonna 2016, jos joku on sattunut unohtamaan) olisi mitä osuvin palanen. Rangersin strategiaan kuuluu uuden, voittavan joukkueen rakentaminen ennen kaikkea omien varausten ja (rajoitettujen) vapaiden agenttien varaan.
  • Melkein kaikki ”turhat” pelaajat Rangers on jo kaupannut pois, mutta likvidiä varallisuutta on jäljellä: monipuolinen hyökkääjä Chris Kreider treidataan varmasti. Kokenut puolustaja Marc Staal on istunut viime matsit terveenä sivussa. Hyvä ystävämme Forever Blueshirts heitti lisäksi, että Lias Andersson saattaa liittyä mahdolliseen Puljujärvi-hankkeeseen.
  • Kaapo Kakolle suomalaisen pelikaverin saaminen tekisi eetvarttia. Kaapo voi tosin jo nyt jutella suomeksi Mika Zibanejadin kanssa. Myös seurajohdossa työskentelevä Tuomo Ruutu kuuluu kuvaan. Suomalainen joukkuekaveri (ehkä jopa ketjukaveri) olisi kuitenkin ihan jotain muuta.

Vastaan

  • Jos sopeutuminen Pohjois-Amerikkaan on tökkinyt, ei haaste ainakaan helpotu massiivisessa ja hektisessä New Yorkin metropolissa. ”Tykkään kyllä Edmontonista, kiva paikka, eikä mikään New York”, sanoi Pulju vuosi sitten tavatessamme Madison Square Gardenissa. Rangers on yksi maailman seuratuimmista jääkiekkojoukkueista, joten suurennuslasin alla ollaan koko ajan. Keskellä Manhattania Puljun ei tietenkään tarvitse asua. Esimerkiksi Westchester, missä Kakkokin asuu, on hyvä vaihtoehto hieman kuumimman sykkeen ulkopuolella.
  • Ainakin vielä kuluvalla NHL-kaudella Rangers kuuluu liigan alakastiin. Merkittäviä apuja ketjukavereilta ei ole luvassa – ellei sitten pääse Zibanejadin ja/tai Artemi Panarinin vitjaan. Vaikka Suomessa on mennyt hyvin, Pulju tuskin on vielä valmis ketjun johtavaan rooliin. Lisäepäonnistumisia ja turhautumista pelaaja nyt vähiten kaipaa.
  • Omin rooli on löytymättä. Olisiko Rangersilla soveltuva visio? Hyväraamisella suomalaishyökkääjällä olisi rahkeet niin maalintekijäksi, voimahyökkääjäksi kuin kenties pelintekijäksi. Hän liikkuu ahnaasti ja tekee töitä kaikkiin suuntiin. Määrätietoisuutta ja intuitiivisuutta tarvitaan kuitenkin enemmän.

Mitä seuraavaksi? Puljujärven NHL-oikeudet kuuluvat vielä Edmonton Oilersille. Jos sopimus tai kauppa jää syntymättä joulukuun alkuun mennessä, Pulju ei saa pelata NHL:ssä kuluvalla kaudella.

Pasi Tuominen, New York
Twitter