Viisi lentopallon Mestaruusliigan joukkuetta, joista vielä kuullaan

Keitä Mikko Esko saa pelikavereiksi? Kuva: Hannu Moilanen

Vaikka koronaviruspandemia pani urheiluseurat ahtaalle, on joukkueiden kasaaminen edennyt vaikuttavasti lentopallon Mestaruusliigassa. Paljon merkittäviä siirto- ja sopimusuutisia on silti vielä tulossa.

Naisten Mestaruusliigassa on koossa jo niin tasokkaita nippuja, että voidaan puhua varmoista mitalisuosikeista. Ainakin Pölkky Kuusamo, LP Kangasala ja Hämeenlinnan Lentopallokerho ovat menossa kovaa vauhtia kohti kevään 2021 mitali- ja mestaruustaistoa.


Lentopallon Mestaruusliigassa erottuu vielä viisi joukkuetta, joiden rakentaminen ja/tai julkaiseminen on vaiheessa. Ne ovat seuraavat.

Vantaa Ducks: Juho Rajalan valmentamaan ryhmään on varmistunut vasta kolme pelaajaa: jatkajat Joona Väänänen ja Kalle Kattelus sekä jälkimmäisen pikkuveli Ville Kattelus. Lisää pelaajia ja erityisesti varsinaisia vahvistuksia tarvitaan. Ducks on värvännyt vuodesta toiseen kiintoisia ulkomaalaispelaajia. Vaikka Ducks toimii pääkaupunkiseudulla, ovat sen katsojamäärät varsin vähäiset, joten resurssit ovat varmasti koetuksella.


Hurrikaani-Loimaa: Lukumääräisesti Hurrikaani on jo vauhdissa (yhdeksän vahvistettua pelaajaa), mutta lujaa laatua on tulossa lisää. Suosikkihakkuri Antti Ropposen lähdettyä Sveitsiin tarvitaan Loimaalle kovan luokan päähyökkääjä. Passarintontille on varmistunut jatkaja, Matti Toivola, mutta eiköhän pelinpyörittämisessä kanna joku muu (eli uusi hankinta) vastuun. Tulopuolella teräksinen vahvistus Niklas Seppänen.

LP Viesti: Lentopallon naisten Mestaruusliigan hallitseva mestari on vahvistanut vasta kaksi keskitorjujaa (Anna Czakan ja Nea Haatainen) ja valmentajan (Tomi Lemminkäinen). Turha epäillä, etteikö Saloon järjestyisi joukkue, joka nousee jälleen kerran mestarisuosikkien joukkoon. Oman hidasteensa tuo Mestarien liiga -tilanne: Suomen liitto ehdottaa Euroopan parhaaseen seurajoukkuekisaan Viestiä, mutta myös LP-Vampulalla on intressinsä. Jos paikka chämppäriin irtoaa, tulee Viestin joukkuerakenteluun kummasti vauhtia.


Savo Volley: Koska takana on vain kaksi liigakautta, oli Savo Volley vielä keskeneräinen organisaatio koronaviruskriisin kärjistyessä. Kolaus olikin varmasti seuralle suhteellisesti kovempi kuin useammille muille. Ainoa varsinainen uutinen on toistaiseksi Timo Tolvasen nimittäminen päävalmentajaksi. Tähtihakkuri Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivun ja passari Fedor Ivanovin sopimukset ovat voimassa. Pystyykö Savo kasaamaan taas mitalikandidaatin? Se tiedetään lähiviikkoina.

VaLePa: Seitsemän viimeisintä kansallista mestaruutta (kolme SM-kultaa ja neljä Suomen Cupin voittoa) vienyt sastamalalaisseura pitää vielä kortit piilossa. Passari-ikoni Mikko Esko jatkaa, mutta pelikavereista ei ole vielä tietoa. ”Tavoitteenamme on koota mahdollisimman kilpailukykyinen joukkue myös ensi kaudelle”, on VaLePa kertonut. Viime kauden vahvuudessa oli tukku laadukkaita pelimiehiä, jotka kelpaavat taatusti muuallekin ulkomaita myöden.

Huom: Lentopallo.infon tietokantahuollon vuoksi tämä artikkeli on julkaistu East Side Median verkkosivuilla.