Georgetownin yliopiston kupeeseen nousi kiekkoilijahahmo.

Washington Capitals ei osaa voittaa Stanley Cupin pudotuspeleissä.

On yritetty hyökkäämällä. On yritetty puolustamalla. On yritetty kaikkea siltä väliltä. Tulos on aina sama. Kun NHL-joukkueiden keväiset tosipelit alkavat, Washington ei menesty.

- Hirveä fiilis. Joukkue on hyvä ja yritimme parhaamme. Tappiota on silti vaikea niellä, supertähti Aleksandr Ovetshkin sanoi joukkueen tämänkeväisen taipaleen päätyttyä New York Rangersin käsittelyssä.

Capitals on perinteisesti ollut virkamieskiekkoa nyhjäävän keskivertojoukkueen maineessa. Jengi kuitenkin nousi valtavaan lentoon loppuvuodesta 2007, kun Bruce Bouderau valittiin päävalmentajaksi. Seurasi loistelias runkosarjamenestys. Keväällä 2009 Caps oli itäisen konferenssin kakkonen, edellään vain Boston. Seuraavana vuonna räjähti – Caps ylsi koko NHL:n runkosarjan ykköseksi. Vielä viime keväänä joukkue oli itäisen konferenssin paras.

Yhdysvaltain pääkaupunkiseudun valtasi jääkiekkobuumi. Rahakas pääomistaja Ted Leonsis rakensi mediaseksikkään joukkueen. Väännettiin mahtavia sloganeita tyyliin “Hockey’s Capital” – jääkiekkoilun pääkaupunki. Aiemmin kirjastoa muistuttanut halli muuttui poikkeuksetta loppuunmyydyksi hornankattilaksi.

Tahti muuttui

Runkosarjan riemu on poikkeuksetta päättynyt keväisiin tappion kyyneliin. Kaudella 2011 – 2012 Caps kompuroi pahasti jo runkosarjassa. Hallissa alkoi näkyä tyhjiä paikkoja, omille buuattiin ja joukkue sai vähemmän mairittelevan liikanimen “Crapitals”.

Lauantaina NY Rangers väänsi ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa 2-1 -voiton ja eteni konferenssifinaaleihin.

Braden Holtby nousi pleijareissa kolmosveskarista selväksi ykköseksi.

- Taistelimme hyvin, mutta vastustaja vain oli kovempi. Olin silti tyytyväinen siihen, miten hyvin joukkue otti vastaan pelitapani, kesken kauden valmentajaksi värvätty Dale Hunter sanoi.

Hunter ilmoitti maanantaina, ettei jatka Capsin valmentajana.

Ensimmäisinä buumivuosina Caps pelasi varsinaista hurlumheikiekkoa – Ovetshkin iski parhaimmillaan 112 tehopistettä kaudessa – mutta ensimmäisen ison playoff-pettymyksen jälkeen Boudreau istutti puolustuslähtöisen filosofian. Se ei koskaan kantanut hedelmää.

- Pidin pelitavasta, joka meille kehittyi Hunterin aikana. Uskon, että meidän tyylillämme pelaava joukkue on erittäin vaikeasti voitettava. Silti odotimme tältä kaudelta jotakin suurempaa, joukkueen johtohahmoihin kuuluva Brooks Laich kertoi.

Suuret ovat odotukset seuraavallekin kaudelle. Siihen Capitals ei kuitenkaan lähde enää riemukkaana buumijoukkueena, vaan totisena haastajana.

Suomalaista fanipohjaa

Washington Capitals on imaissut mukaansa paljon suomalaisiakin faneja. Yksi heistä on Washington D.C.:n ikitrendikkäässä Adams Morganin kaupunginosassa asuva Antti Koskenrouta, 32.

- Hurahdin Capsiin, kun elettiin vielä vanhaa huonoa aikaa. Joukkue ei ollut kovin uskottava ja sijoitus oli usein häntäpäässä, yhdysvaltalaisen vaimonsa Jenniferin kanssa Washingtonille hurraava Koskenrouta sanoo.

- Buumin alettua odotukset kasvoivat valtaviksi. Kun tällä kaudella meni huonommin, alkoi nopeasti ilmetä tappiomielialaa. Valmentaja Dale Hunteriin ei uskottu. Moni käänsi joukkueelle selkänsä.

Uusikaupunkilainen Koskenrouta, joka pyörittää verkkosovelluksia tuottavaa yritystä, ei kuitenkaan tunnustaudu joukkueen menestyksen mukaan takkiaan kääntäväksi “fairweather faniksi”.

- Joukkuetta kannatetaan, meni hyvin tai huonosti.

“Kausi täynnä pettymyksiä”

Harva tuntee Capitalsin paremmin kuin Ron Weber, 78. Weber oli vuonna 1974 NHL:ään liittyneen joukkueen ihkaensimmäinen selostaja. Hän selosti Capsin matseja televisioon ja radioon seurahistorian 23 ensimmäistä kautta. Hockey Hall of Fame palkitsi Ronin Foster Hewitt Memorial Award -palkinnolla pari vuotta sitten.

Weber on tuttu kasvo Capitalsin pressiboksissa. Mukava mies, jolla juttua piisaa. Edelleen kaikki ottelut seuraavalle Weberille päättynyt kausi oli yhtä tuskaa.

- Pelkästään pudotuspeleihin pääseminen oli yllätys. Kausi oli täynnä pettymyksiä, lempinimen “Voice of the Caps” ansainnut Weber sanoi, kun taannoin asiasta juttelimme.

Ron puhuu mielellään myös Capitalsia edustaneista suomalaisista.

- Timo Blomqvist oli meille hyvä pelaaja, vaikka ei tehnytkään kuin osuman per kausi. Ja sitten oli Antero Lehtonen, taitava maalintekijä. Hänestä taisi sittemmin tulla lakimies?

- Joten jos Timo lukee tämän, Voice of the Caps lähettää terveisiä!

Follow: @PasiTuominen

(15.5.2012)

"Torts" viihtyy loistavasti toimittajaseurassa.

New York Rangersin päävalmentaja Tortorella on vähäsanainen mies, mutta vain lehdistön seurassa.

Kuumakallevalmentaja “Tortsin” anti lehdistötilaisuuksissa on legendaarinen. Toimittajat eivät saa kysyä mitä tahansa – homman sävelestä vastaa herra Tortorella. Jos ja kun meno ei miestä miellytä, hän pötkii matkoihinsa alta aikayksikön.

Pääsin vihdoin osalliseksi Tortsin show’sta lauantaina, kun Rangers kävi häviämässä Washington-ottelusarjan neljännen matsin pääkaupungissa. Koutsi toki tepasteli sovittuun aikaan sovittuun paikkaan (tilaisuus oli hauskasti paikallisen NBA-joukkueen Wizardsin harjoituskentällä) ja istahti pallilleen.

“Just ask the question”, hän tivasi, kun mitään ei kuulunut noin 0,9 sekuntiin – “the questionilla” hän todennäköisesti viittasi Ovetshkinin taklaukseen. “Oviehan” lähetti Rangersin loistavan pakin Dan Girardin hetkeksi toiseen maailmaan päähän kohdistuneella taklauksella.

Torts ehti sanoa, että tuomaripeliä ei ottelussa nähty. Ottelun ratkaisuksi hän koki Hagelinin kolmannessa erässä ottaman jäähyn: sen aikana Mike Green iski voittomaalin.

Ja siinä se. Tortorella ampaisi tuoliltaan. Joku valpas oli ottanut aikaa kellosta. Istahduksen ja tuolilta ampaisun välinen aika oli kuulemma 28 sekuntia!

Kaksi urheilulajia kohtasivat lehdistötilaisuudessa. Vuorossa Capsin koutsi Dale Hunter.

Tortsin kaltaiset maanikot toki tuovat väriä ammattilaisurheilun maailmaan. Urheilutoimittajat eivät universaalisti ole maailman korrekteinta väkeä. On silti vaikea hyväksyä sitä, ettei Tortorella tunne vastuutaan. Vaikka ei toimittajista perustaisikaan, on jokaisen pakko muistaa olevansa vastuussa ainakin yleisölle. Ilman peleissä käyviä, lehtiä lukevia, radiota kuuntelevia, telkkaria katsovia ja nettiä selaavia miljoonia ihmisiä Tortorella tai kukaan muukaan ei olisi yhtään mitään.

Pienten marginaalien kiekkoa

Mitä itse Rangers-Capitals -sarjaan tulee, se on huikean tasainen. Liian tasainen. Välillä mielettömän pitkiksi – ja pitkäveteisiksi – venyneet matsit (Game 3 ratkesi vasta kolmannessa jatkoerässä) ovat kaukana kiekkoviihteestä.

Puolustukset ovat mielestäni kokonaisuutena samalla viivalla. Kun Capsin hyökkääjistö on aavistuksen parempi ja vastaavasti Rangersin vahti Lundqvist kollegaansa Holtbya vähän vahvempi, on käsissämme sarja, jonka ratkaisevat pikkuriikkiset asiat. Vaikea kuvitella, että kumpikaan joukkue keksisi enää mitään poppakonstia ison eron tekemiseksi. Urheilullisesti on suhteellisen sama, kumpi lopulta rimpuilee jatkoon.

Mainitun taklauksen lisäksi Ovien ja Girardin välinen taisto on ollut muutenkin mielenkiintoinen. Kun seuraava ottelu pelataan taas Madison Square Gardenissa, on Rangersilla viimeisen vaihto-oikeuden myötä paremmat mahdollisuudet saada Girardi venäläiskiiturin kimppuun. Siinä yksi koko sarjan ratkaisun avaimista.

Girardin ohella Rangersin paras on ollut vähän yllättäen Lundqvist, josta en ole juuri playoff-vahtina perustanut. Tänä keväänä hän on kuitenkin ollut vuorenvarma ja rauhallinen. Hän ei hötkyile, mutta osoittaa tarvittaessa myös vähän aggressiivisuutta.

Jos kahta viime kautta katsotaan, Holtby on mielestäni ollut Capsin paras veskari. Hän ei ole kuitenkaan, ainakaan vielä, mikään ihmemies. Capsin reikäinen puolustus (varsinkin Schultz ja Wideman ovat alakerrassa hirveitä hasardeja) on ylittänyt itsensä ja minimoinut vastustajan laukaukset maalintekosektorilta.

Nicklas Bäckström on myös pelannut todella hyvin. Jarrumiehilläkin (Ward, Beagle, Hendricks) on ollut hetkensä. Alakerrassa John Carlson on vihdoin osoittanut tähtipakin merkkejä.

Veikkaan sarjan menevään Game Seveniin. Ja siinä ratkaisevassa, taas MSG:ssa pelattavassa, ottelussa voi sitten voittajasta vaikka heittää lanttia.

Follow: @PasiTuominen

(6.5.2012)

Varsinkin ensimmäisissä otteluissa nähtiin jotain aivan muuta kuin vanhojen hyvien aikojen taitavaa ja tarkkaa pudotuspelikiekkoa. Sen sijaan tarjottiin kammottavia virheitä, kuritonta jäähyilyä ja kaiken päälle koko joukko väkivallantekoja. Uskon, ja eritoten toivon, että meno on kuitenkin rauhoittumassa – jääkiekon on noustava pääosaan.

NY Rangers (1.) – Ottawa (8.): Ennakoin NYR:ille vaikeuksia, ja niitä se totisesti sai. Ottawa taistelee hurjasti – Game Seven on edessä. NYR on toki “parempi” joukkue. Ongelmana vain on se, että ääritiukat playoff-tilanteet ovat vieraita liian monelle heidän pelaajistaan. Ottawa taas voi pelata vapautuneesti, kun ei ole mitään hävittävää.

Boston (2.) – Washington (7.): Arvasin Capsin haastavan täysillä, mutta seitsemään peliin venymistä en olisi odottanut. Kävin joukkueen treeneissä tiistaiaamuna, ja ryhmän henki vaikutti todella hyvältä. Kovavauhtisia harjoitteita säestivät jatkuvat naurunpyrskähdykset, huutelut ja keskinäiset kisailut. Kaikki saumat kaataa hallitseva mestari!

Floridan Sean Bergenheim on ollut taas kevätvireessä: 3+2 kuudessa pelissä.

Florida (3.) – New Jersey (6.): Odotin Devilsille helpohkoa reittiä jatkoon, mutta olin karkeasti väärässä. Jatkopaikka tosin ratkaistaan vasta Game Sevenissä, ja oma vaakakuppini näyttää vahvasti Devilsin suuntaan, vaikka Pantterit ovat olleet yllättävän pirteitä. Kovaltshuk ja kumppanit ovat nyt nosteessa. Jos Devils malttaa pysyä poissa jäähyboksista, on voitto heidän.

Pittsburgh (4.) – Philadelphia (5.): Hulluin ottelusarja miesmuistiin. Pittsburghin alakerta maalivahti Fleurya myöten lähti kesälomille itse asiassa jo runkosarjan jälkeen. Penguins mätti niin paljon maaleja (eipä ollut kovassa vireessä myöskään Bryzgalov), että niillä oltaisiin menty kirkkaasti toiselle kierrokselle; luokaton puolustuspeli ja jatkuva jäähyily koituivat kuitenkin kohtaloksi.

Läntisessä konferenssissa veskareiden juhlat

Vancouver (1.) – Los Angeles (8.): Jonathan Quick. LA pelasi upean kurinalaisesti ja Quick torjui uskomattomasti. Daniel Sedin ei ollut koko sarjaa mukana, mutta se ei riitä syyksi Canucksin tehottomuuteen. Esimerkiksi Keslerin tai Boothin olisi pitänyt pystyä nousemaan tavallista isompaan rooliin. Eipä noussut. Kings ansaitusti jatkoon.

St Louis (2.) – San Jose (7.): Brian Elliott. Keskitason vahdista on kuoriutunut ihmemies. San Josella ei ollut mitään saumoja, kun Pietrangelon ja Shattenkirkin ankkuroima puolustus varjeli omaa päätä ja Elliott hoiteli loput. San Josen on nyt tehtävä isoja asioita: Thornton-Marleau-Boyle -akselilla ei menestystä tule.

Phoenix (3.) – Chicago (6.): Mike Smith. Ennakoin kaksien edellisten Stanley Cupin pudotuspelien aikana ylläriä Phoenixille. Sellaista ei tullut. Tänä vuonna en ennakoinut, ja sellainen tuli. Chicago sai Jonathan Toewsin takaisin, mutta sekään ei riittänyt puhkomaan Kojoottien tiukkaa alakertaa ja Smithin erehtymätöntä torjuntatyötä. Chicago maksaa tavallaan vieläkin velkaa myöntämistään ylihintaisista jatkosopimuksista (Toews, Kane, Keith). Niiden takia 2010 mestarijoukkueelta meni paljon pohjaa pois. Ykköstähdet ovat kuitenkin vielä nuoria, joten tulevaisuus ei ole hullumpi.

Nashville (4.) – Detroit (5.): Pekka Rinne. Nashvillen puolustuspeli on kovempaa kuin koskaan. Rinne-Weber-Suter -triangelia on tullut hehkutettua usein, eikä turhaan. Detroit iski päätään seinään, vaikka ryhmästä löytyy iso nippu hyviä playoff-pelaajia (Datsjuk, Zetterberg, Franzen, Lidström…). Kun Predators-hyökkäyksen loistavat karvaajat hoitivat hommansa täydelleen, oli homma selvä.

Toisella kierroksella on ohjelmassa hirmuinen veskarinäytös, kun Rinteen Nashville ja Smithin Phoenix kohtaavat. Toinen ottelusarja, St Louis-Los Angeles, tuskin jää paljon jälkeen.

Follow: @PasiTuominen

(25.4.2012)

Chicago tuuletti Stanley Cupin mestaruutta 2010.

Taas on se viimeisen päälle hieno aika vuodesta, kun Pohjois-Amerikassa alkaa kisa Stanley Cupista, kenties vaikeimmin voitettavasta ammattilaisurheilun pystistä.

Uskon itäisen konferenssin ykkösen NY Rangersin voittavan Ottawan kanadalaisjoukkueen kovasta vastarinnasta huolimatta. Samantyyppinen kuvailu pätee Bostoniin, joka kellistänee Washingtonin. Florida lähtee peräti kolmossijoitettuna matkaan, mutta heillä tuskin on saumaa New Jerseyä vastaan. Neljäs pari onkin sitten kinkkisin: Pittsburgh vai Philadelphia? Toivon, että siitä tulee tasokas, Game Seveniin venyvä sarja. Lopussa juhlii Penguins.

Läntisen konferenssin voittaja Vancouver menee jatkoon. Los Angeles ei kuitenkaan anna mitään ilmaiseksi. Tekisi mieli veikata yllätystä (ja veikkaankin)  San Joselle, joka kohtaa vakuuttavan loppukauden pelanneen St Louisin. Kolmonen, Phoenix, pelaa Chicagoa vastaan ja lähtee kesälomalle kovasta tsempistä huolimatta. Olen useampaankin otteeseen hehkuttanut Nashvilleä. Ottelusarjasta Detroitia vastaan tulee hurja taisto: Preds jatkoon seitsemässä.

Lue MTV3:lle tekemäni ennakot: itäinen konferenssi, läntinen konferenssi

Follow: @PasiTuominen

(11.4.2012)

Kävin morjenstamasssa Leinoa aamujäiden jälkeen tiistaina. Sabres oli vapaaehtoisella jääsessiolla – kaikki olivat tosin mukana – ja sellaiselta se näyttikin.

- No, vähän kevyemmin otettiin tänään, Leino virnisti.

En ole aikaisemmin nähnyt Leinoa näin hyväntuulisena, ja se voi tarkoittaa vain hyvää. Kevät koittaa, Buffalo todennäköisesti menee playoffeihin ja eiköhän Villekin siellä innostu näyttämään parastaan.

Sabres näyttää tänään totaalisen erilaiselta kuin hengetön rupusakki, joka hävisi kaikille tammikuussa. Leinon mielestä avain uuteen nousuun löytyi kaiken luovuuden isästä ja äidistä – pakosta.

Tiistai-iltana Buffalo pyöritteli Washington Capitalsin Verizon Centerissä 5-1. Capsilla ei ollut missään vaiheessa mahdollisuuksia taistella ottelun voitosta.

Leino pelasi taas ykkösketjussa, kavereinaan Derek Roy ja Jason Pominville. Pominville oli ottelun kurkoja, samoin Thomas Vanek, alakerrassa urakoinut Jordan Leopold ja tietenkin loistava vahti Ryan Miller. Ykkösketjun peli ei sinänsä sujunut; Leinokin jäi pisteittä jo kolmatta matsia peräkkäin.

Hymistelyä

Jos käyttäisin alatyyliä, sanoisin nyt, että Capitalsin homma on melkoisen munatonta. Tulikuuman matsin häviö ei tuntunut jätkiä riipovan, vaan pukukopissa tulosta kommentoivat aivan liian tyynet kaverit.

- No, tämä nyt oli tällainen peli… tällaista sattuu… tämä pitää unohtaa ja alkaa keskittyä Boston-otteluun, persoonallisena jätkänä tunnettu valmentaja Dale Hunterkin pehmoili.

Toki on ymmärrettävää, ettei lehdistölle näytetä tunteenpurkauksia, mutta pahaa silti pelkään, että tuonkaltainen hymistely vallitsee Capsissa ihan “oikeastikin”. Ja sen näköistä on myös joukkueen peli. Otteluita on vielä viisi jäljellä ja eroa playoff-viivaan on kaksi pistettä. Paikka kahdeksan sakissa ei kuitenkaan aukea, ellei joku nyt tosissaan ärähdä – joko pelillisesti (Ovetshkin ei voi yksin hoitaa kaikkea) tai mieluiten ihan fyysisesti.

Kesikselle vai kisoihin?

Sunnuntaina Capitals voitti vierailleen Minnesota Wildin. Sitä voittoa on turha suuremmin riemuita, sillä Wildin kevätkunto on täydellisen luokaton. Edes kapteeni Mikko Koivun paluu loukkaantumisen jälkeen ei ole sytyttänyt jengiä.

Wildin pukukoppiin astuminen ottelun jälkeen oli kokemus sinänsä. Hautajaisfiilikset, joka jätkä repi irti kamojaan hiljaa ja itsekseen… tämä ryhmä todella odottaa kesäloman alkamista!

Niin odottaa varmasti Koivukin. Mutta alkaako kesis heti runkosarjan jälkeen vai lähteekö nuorempi Koivu MM-kisoihin? Häntä on viime aikoina härnätty kysymyksellä väsymiseen asti, ja väsyneet olivat miehen kommentit nytkin.

- Keskityn täysin peleihin täällä. Seitsemän matsia on vielä jäljellä, hoidetaan ne ensin pois, Mikko sanoi.

Runkosarjan loppumisen ja MM-kisojen alun välillä on kuukausi. Näin ollen MM-ryhmät varmaan ottavat pelaajia Stanley Cupin ensimmäisellä kierroksella pudonneista joukkueista. Leinokaan ei halua MM-edustustaan sen enempää pohtia, vaikka hänelle ehkä paikka pidetäänkin auki ekan playoff-kierroksen ajan.

- En ole MM-kisoja kummemmin ajatellut. Playoff-paikoista on niin kova taistelu, ettei voi keskittyä kuin NHL-peleihin, kuului Leinon kommentti.

Tekemäni Koivu- ja Leino-haastattelut voi lukea Iltalehdestä lähipäivinä.

Follow: @PasiTuominen

(28.3.2012)

Tapasin Teemun viime marraskuussa Virginian Arlingtonissa.

Väistämätön tapahtui maanantai-iltana. Teemu Selänne iski ylivoimamaalin Coloradon rysään ja siirtyi ykköseksi NHL:n runkosarjan kaikkien aikojen suomalaispörssissä.

Teme on tehnyt nyt 1399 runkosarjapistettä (659+740). Kauteen 1997 – 1998 lopettaneen Jari Kurrin tehot olivat 601+797.

Molemmat ovat jääkiekkoilun legendoja, eikä heitä voi kyllin hehkuttaa. Tai kyllä voi. Joissakin medioissa asian käsittely (=Teemu-ylistys) on mennyt järjettömäksi. Siksi onkin hyvä muistaa muutamia seikkoja, jotka asettavat asiat viitekehykseen.

Aloin seurata NHL:ää samoihin aikoihin, kun Oilers-dynastia oli nupullaan. Ratkaiseva Stanley Cup -finaali Islanders-Oilers keväällä 1983 taitaa olla ensimmäinen NHL-peli, jonka näin telkkarista alusta loppuun (ja taisi olla ensimmäisiä, mitä Suomessa on näytetty). Silloin voitti vielä Islanders.

On siis sanomattakin selvää, että vietin nuoruuteni pitkälti Oilersin sekä Jari Kurrin ja Wayne Gretzkyn tahdissa.

Helsinkiläisenä sain kokea Teemu-ilmiön omakohtaisesti. Teemun, Keke Säilynojan, Wade Immosen ja muiden nuorien läpilyönti Jokereissa 80-luvun lopussa synnytti huuman, jonka kaltaista ei taida Suomen kiekkohistoriasta löytyä.

Paitsi että pidän molempia mahtavina urheilijoina, on minulla kumpaankin varsin emotionaalinen side. Mutta se henkilökohtaisuuksista, ja sitten lupaamaani arviointiin.

Pisteet per peli: Jari teki urallaan 1,12 pistettä ottelua kohden. Teemun vastaava on maanantain jälkeen 1,05. Molemmat huikeita lukuja, mutta etu Jarille.

Uran pituus: Jari pelasi 18 NHL-kaudella yhteensä 1251 runkosarjapeliä. Teemu on pelannut 21 kaudella 1329 peliä. Teemu on siis aikajanalla kauemmin vaikuttanut.

Fanisuosio: Teemu on varmuudella yksi NHL:n historian suosituimmista pelaajista. Hämmästyttävän monet kokevat hänet sympaattiseksi ja empaattiseksi – eivät siis pelkästään suomalaiset. Kliseisesti: tästä kaverista ei ole kellään pahaa sanottavaa.

NHL:n kansainvälisyys: Jarin mielettömästä urasta tekee vielä mielettömämmän se, että hän nousi NHL-tähdeksi silloin, kun sarja oli vielä erittäin pohjoisamerikkalainen. Se ei välttämättä viittaa tasoon (joskaan ammattilaiskiekkoa ei siihen aikaan ollut P-Amerikan lisäksi kuin itäblokissa). Mutta päästäkseen pelaamaan eurooppalaisten oli silloin oltava paljon, paljon parempia kuin p-amerikkalaisten vaihtoehtojen.

Joukkueet: Jari pelasi Oilers-dynastiassa ja uudestaan Gretzkyn kanssa Stanley Cup -finaalissa Los Angelesin paidassa. Hän olikin useimmiten osa kovaa joukkuetta. Teemu puolestaan on melkein aina (Coloradon superjoukkuetta lukuun ottamatta) pelannut keskinkertaisessa jengissä.

Ketjukaverit: Tämä on isoimpia puheenaiheita – neropatit sanovat, että vaikka Zamboni olisi Gretzkyn vierellä latonut yhtä paljon maaleja kuin Kurri. Tutkapari (Gretzky ja Kurri, ei Gretzky ja Zamboni) on kuitenkin tarunhohtoinen. Uransa loppuvaiheessa Kurri joutui heikkoihin ketjuihin, siinä missä Teemulla on aina ollut kovat ketjukaverit. Eivätkä kaverit ole ketä tahansa: Peter Forsberg, Paul Kariya, Aleksei Zhamnov, Saku Koivu…

Roolit: Teemu on aina ollut maalipyssyn osassa. Hän on aina paiskinut töitä hirmuisella etiikalla, mutta puolustavammat tehtävät ovat tulleet kuvaan vasta lajin “nykyaikaistuessa”. Jari sen sijaan oli paljon enemmän kahden suunnan pelaaja: hän oli muun muassa ehdolla parhaan puolustavan hyökkääjän Selke Trophyyn.

Playoff-pisteet: Edellisissä pointeissa kunnia menee aika lailla tasan, mutta isot erot löytyvät, kun aletaan tutkailla miesten aikaansaannoksia Stanley Cupin pudotuspeleissä. Jari pelasi 200 pudotuspeliottelua tehden 106 maalia ja antaen 127 syöttöä. Teemulla on takanaan (ja luvut jäänevät lopullisiksi) 111 playoff-matsia, 41 maalia ja 38 syöttöä.

Stanley Cupit: Niin se vaan on, naiset ja herrat, ettei henkilökohtaisilla pisteillä ole merkitystä, jos joukkue häviää. Jääkiekkoa pelataan voittamisen takia. Jari Kurri oli voittamassa viittä Stanley Cupia, kaikki Oilersissa. Teemu Selänne on voittanut yhden Cupin, Anaheimissa 2007.

Ajat olivat totta kai erilaiset, eikä jääkiekkokaan – saati sen ainoa oikea liiga NHL – ole entisensä. Kukaan ei voi vedenpitävästi sanoa, kumpi on “parempi”, Jari vai Teemu, mutta yllä oleva jossittelu on aina mukavaa.

Jari Kurrin ja Teemu Selänteen välillä on enemmän eroja kuin yhtäläisyyksiä. Onkin sopivaa sanoa, että he ovat kaksi erilaista, omilla tavoillaan Suomen jääkiekkohistorian parasta pelaajaa.

Follow: @PasiTuominen

(13.3.2012)

NHL:n viimeinen siirtopäivä (maanantai) oli suhteellisen hiljainen – vain 32 pelaajaa vaihtoi maisemaa. Tämä ei ole sattumaa, vaan merkki muuttuneesta ilmastosta. Enää ei pääosin rakenneta Cup-haastajia lyhytnäköisesti. Strateginen ajattelu on pääosassa. Jengit rakennetaan rauhassa varausvuorojen kautta ja avainpelaajat pidetään joukkueissa mahdollisimman pitkään – ja usein on pakkokin pitää: sopimukset ovat niin rahakkaita, ettei niiden siirtäminen uuteen organisaatioon käy leikiten.

Pirteä poikkeus tästä Moneyball-kulttuurista (olethan nähnyt mainion elokuvan?) on Nashville Predators. Porukka on hyvin mahdollisesti hajoamassa, sillä on epätodennäköistä, että molemmat parhaat puolustajat Shea Weber ja Ryan Suter jatkavat ensi kaudella.

Kun kaksikon taakse pistetään Pekka Rinne, on joukkueella alakerran triangeli, joka hakee vertaistaan. Helmikuun aikana lisävahvistusta haettiin Hal Gillista, Andrei Kostitsinista ja Paul Gaustadista (kaksi viimeistä hankittiin maanantaina). Gaustad-treidissä Nashville luopui ensi kesän ensimmäisestä varausvuorostaan, mikä korostaa sitä, että Preds pyrkii menestykseen nimenomaan tänä keväänä.

Nashville teki vuosi sitten seurahistoriaa menemällä Stanley Cupin pudotuspeleissä toiselle kierrokselle. Tänä vuonna jengi on vähintään yhtä vaikea voitettava. Yhtäläisyyksiä New Jersey Devilsin menestysryhmiin on kosolti: parhaimmillaan maaginen veskari, puolustuslinjat täynnä pelotetta ja nippu peräänantamattomia hyökkääjiä. Pari vaarallista maalintekijääkin tarvitaan: Nashvillessä sellainen sankarinviitta voi pleijareissa sopia vaikka Kostitsinille tai Mike Fisherille.

Stanley Cupin playoffien koittaessa Nashville Predators on taatusti yksi ei-halutuimmista vastustajista.

Calgary oli passiivinen

Kovimmat nimet, erityisesti Columbuksen Rick Nash, jäivät siis maanantaina aloilleen. Nash on joka tapauksessa lähtökuopissa; siirron sorvaaminen toiseen joukkueeseen (Toronto? NY Rangers?) kuitenkin kestää hyvän aikaa. Vuosiliksa on yli 7,5 miljoonaa dollaria, ja sopimus kestää kevääseen 2018 asti.

Nashvillen ohella toinen mielenkiintoinen toimija siirtotakarajalla oli hallitseva mestari Boston. Brian Rolston, 39, tuli kehiin ja perusjenkkiläistä vakautta tuo myös Mike Mottau. Molemmat Islandersista. Kova nippu jälleen, kun pytystä aletaan kisata.

San Jose oli yksi Rick Nashin perässä olleista. Sharks tyytyi muutaman keskinkertaisuuden hankintaan. Riski on hirmuinen, kun muistetaan, että tämän joukkueen ainoa tavoite on Stanley Cup. Maalivahtipeli on ollut viime viikot huolestuttavaa. Puolustus on suhteellisen kuosissa, kunhan Murray kuntoutuu. Hyökkääjien neljän kärki (Thornton, Marleau, Pavelski, Couture) on hyvä, mutta se olisi ehdottomasti vaatinut vielä yhden saman kaliiberin jätkän ollakseen tarpeeksi kova.

Calgaryn passiivisuus yllätti monet. Kokeneen superhyökkääjän Jarome Iginlan siirrolla on spekuloitu vuosia, mutta niin vain hän jäi aloilleen – ja ilman entistäkin parempia pelikavereita. Myöskään Miikka Kiprusoffin, 35, lähestyvään lopettamiseen ei olla Calgaryssa varauduttu.

- Iginla ja Kiprusoff lopettavat joskus, keillä heidät oikein aiotaan korvata, Ray Ferraro, NHL-legenda ja nykyinen asiantuntijakommentaattori, puhisi TSN-urheilukanavan suorassa lähetyksessä maanantaina.

Washington Capitals laittoi Nicklas Bäckströmin pitkäaikaisesti loukkaantuneiden listalle ennen siirtoajan päättymistä. Palkkakattotilaa vapauttanut Caps todennäköisesti haki isoa sentterikauppaa, mutta mitään ei tapahtunut. Kuka heidän haluamansa keskushyökkääjä oli, on arvailujen varassa.

Kokosin NHL:n siirtoajan 10 kovinta kauppaa artikkeliksi. Sen voit lukea MTV3:n NHL-sivuilta.

Follow: @PasiTuominen

(28.2.2012)

Kanadalaisen urheilukanavan TSN:n suora lähetys näkyy livenä myös netissä, NHL:n verkkoisivuilla.

Katso streamia tästä

Toivottavasti näkyvyyttä ei ole rajattu Pohjois-Amerikan ulkopuolella, mutta jos näin on, paras tapa seurata siirtoja lähes reaaliajassa on NHL:n verkkosivujen Trade Tracker.

Linkki: Trade Tracker

Paljon lisää asiaa treideistä luvassa tiistaina!

(27.2.2012)

Boomtown Ratsin takavuosina lanseeraama kysymys “Tell me why I don’t like Mondays” sai yhden vastauksen lisää Washington Capitalsin isännöidessä San Jose Sharksia Verizon Centerissä 13. helmikuuta.

Ottelu oli taatusti huonoin tällä kaudella näkemistäni; kovin kova yllätys se ei kuitenkaan ole, sillä vastakkain oli kaksi väsynyttä tiimiä.

San Josen Antti Niemi ei onneksi joutunut askiin. Torjuntahommissa oli Thomas Greiss. Se oli arvattavissa, sillä Niemi pelasi St Louisissa vain vajaa vuorokausi aikaisemmin, ja Sharks saapui pääkaupunkiin vasta kahden aikaan aamuyöllä.

Greiss poistuikin ensimmäisenä maanantain aamujäiltä – vanha kunnon NHL-perinne, jonka perusteella voi arvioida, kumpi illalla pelaa.

Niemi päätti tulla jäälle – veskareiden lisäksi aamujäille osallistui vain kentällisen edestä skatereita – ja viihtyikin kaukalossa yllättävän pitkään. Hän treenasi erityisesti sivuttaisliikettä ja maalin takana mailalla pelaamista. Laukauksia hän ei ottanut vastaan, vaan piti koko ajan neuvoa apuvalmentajan kanssa.

Antti ei ollut kovin hyvissä fiiliksissä, kun kävin moikkaamassa häntä aamujäiden jälkeen. Mainion tammikuun jälkeenhän Niemen tuloskunto on ollut omaan tasoon nähden vaatimaton.

- Voittoja tarvitaan. Liian usein on tullut takkiin viime aikoina. Tiukkoja pelejä on ollut paljon, Antti sanoi.

Juttelimme suomalaisveskarin kanssa lisäksi San Josen valmiuksista pudotuspeleihin sekä Antero Niittymäen epäonnisesta kohtalosta.

Silloin tällöin tapanani on ollut vähän arvioida eri NHL-jengien pressiosastojen toimintaa. Toiminta on aika kirjavaa, kun ajattelee, että jengit ovat tavallaan vastuussa koko liigalle, ja siinä mielessä käytäntöjen pitäisi olla tasalaatuisia. Sharksin tapauksessa on ilo jo toiseen otteeseen kehaista pressityyppien toimintaa. Tom Holy ja Scott Emeritt hoitivat taas asiat niin, että toimittaja oli koko ajan ajan tasalla ja työt sujuivat vaivatta. Thanks, guys!

Tekemäni Antti Niemen haastattelun voit lukea Iltalehdestä lähipäivinä, todennäköisesti keskiviikkona.

Peliajatus kadoksissa

Ja sitten siihen maanantai-illan kauheaan otteluun. 60 runkosarjaottelun pahamaineinen raja alkaa olla todella lähellä, ja siinä vaiheessahan monen joukkueen suoritustaso laskee dramaattisesti pudotuspelihaaveiden mentyä.

Sharks ja Caps eivät tosin siihen kategoriaan kuulu. Molemmilla on työ ja tuska saada tavoitellut lähtöasetelmat pleijareihin. San Jose hakee divisioonavoittoa, jonka se ottanee, mutta toisaalta myös paikkaa konferenssin ykkösenä tai kakkosena.

Caps sen sijaan saa alkaa olla jo tosissaan huolestunut tilanteestaan. Iso syy surkeisiin peliesityksiin on tietenkin sillä, että jengistä puuttuu loukkaantumisten takia kaksi tosikovaa kaveria, Nicklas Bäckström ja Mike Green.

Se ei todellakaan anna perusteita viime otteluiden esityksille. Maanantaina ajatusta ei ollut ensinkään, pelaajat tekivät erityisesti maalipaikoissa älyttömiä ratkaisuja, Ovetshkinilta karkasi kiekko noin sata kertaa ja kolmosveskari Braden Holtby imi kaiken mahdollisen. Capsin tekemät maalitkin (peli muuten päättyi Sharksille 5-3) menivät oikeastaan kaikki Greissin piikkiin.

Ei sillä, että Sharks olisi hyvin pelannut. Normaalisti pakkien parhaimmistoon kuuluva Brent Burns oli koko ajan liemessä ja saa tekemällään maalilla vain osittain anteeksi. Patty Marleau luisteli kuin märässä sementissä, mutta teki jollain ihmeen tavalla kaksi (!) maalia.

Joe Pavelski ei ole liigan supertähtiä, mutta San Joselle hän on ollut monta kertaa kullan arvoinen tiukoissa paikoissa. Nyt hän oli pelastava enkeli tehoilla 2+2. Myös Joe Thornton pelasi hyvin – hänen kahteen suuntaan pelaamistaan ei ehkä arvosteta aivan riittävästi. Hän on loppujen lopuksi varsin kova luistelija. Tulee aika paljon mieleen Otto Janecky, joka ei välttämättä näyttänyt kaukalossa nopealta, mutta muutaman kovan potkun jälkeen maisema vaihtui ja rivakasti. Tosin Otto ei ehkä tehnyt alaspäin aivan yhtä rajusti töitä…

Trade deadline ja pleijarit odottavat

Capsilla on käsillä todella vakava peiliin katselun hetki. Annetaanko tämän kauden mennä vai yritetäänkö rakentaa Stanley Cup -ehdokas täksi kevääksi? Siirto-deadline lähenee, ja esimerkiksi Aleksandr Seministä saisi vaihdossa parikin mittatilauspelaajaa. Mutta haluaako kukaan playoff-floppina tunnettua venäläistä? Tärkein seikka on kuitenkin Bäckströmin ja Greenin kuntoutuminen. Jos he eivät tällä kaudella palaa täyteen vireeseen, lienee järkevintä siirtää Cup-haaveet ensi kaudelle. Kiirettä ei ole, sillä parhailla pelaajilla on vielä todella monta hyvää pelivuotta edessään.

Sharksilla sen sijaan on hyvä paketti. Löytyy todella kokeneita, arvonsa näyttäneitä pelaajia (Thornton, Marleau, Boyle) ja toisaalta nuorempia, nälkäisiä kavereita (Couture, McGinn, Burns). Kun vielä Niemi nousee takaisin tasolleen ja ennen deadlinea tehdään ehkä yksi-kaksi räätälöityä treidiä, on kaikki omissa käsissä.

Follow: @PasiTuominen

(14.2.2012)

- Aika hyvin meillä on paketti kasassa. En ole tarkemmin seurannut tilannetta, mutta ainakaan isoja pelaajakauppoja tuskin tulee, Tuukka Rask jutteli tiistaina hallitsevien mestarien vierailtua Washingtonissa.

NHL:n siirtotakaraja tulee vastaan 27. helmikuuta.

Isäntäjoukkue Capitalsilla ei matsiin lähdettäessä sen sijaan ollut paketti kasassa ensinkään. Porukasta puuttuivat käytännössä kolme kovinta tähteä: pelikiellon saanut Alex Ovetshkin sekä loukkaantuneet Nicklas Bäckström ja Mike Green.

Sankarin viittaa oli kliseisesti tarjolla, ja sen otti ylleen kernaasti ykkösketjuun (laidoilla Marcus Johansson ja Alex Semin) nostettu Mathieu Perreault. Väkkärämäinen hyökkääjä iski hattutempun Raskin selän taakse.

- Pari vahinkoa sattui. Ei ole ollut näin huonoa iltaa vähään aikaan. Capitalsia vastaan on aina vaikeata pelata, koska heillä on niin paljon hyviä, hyökkääviä pelaajia, Tuukka myönsi.

Vaikka askissa oli kaksi NHL:n valiojengiä, peli oli suurimmaksi osaksi kauheaa katsottavaa. Karmeita harhasyöttöjä viljeltiin vähän väliä. Melkein käsittämättömiä olivat erityisesti John Carlsonin (Caps) ja Johnny Boychukin (Bruins) lahjasyötöt, jotka johtivat vastustajan maaleihin.

Caps voitti 5-3. Rask laski neljä maalia, koska viimeinen tehtiin tyhjiin. Useampana muuna iltana Tuukka olisi mielestäni pelastanut ainakin kolme tilannetta, jotka nyt päätyivät Caps-osumiin. Bruins saa muutenkin syyttää tappiostaan itseään enemmän kuin vastustajan hyvyyttä. Ottelu oli pitkään vieraiden hanskassa, mutta hirveät virheet, Capsin saamat onnenkantamoiset ja pari Raskin virhettä olivat kohtalokkaita.

Tim Thomas ja… Paroni Montesquieu?

Rupattelimme Tuukan kanssa kauden vaiheista, alkaneesta viikon mittaisesta All-Star -breikistä ja tietenkin Bruinsin kohua herättäneestä visiitistä Valkoiseen taloon. Tähtiveskari Tim Thomas – joukkueen harvoja yhdysvaltalaispelaajia kaiken lisäksi – kieltäytyi presidentti Barack Obaman kutsusta.

Rask ei tietenkään lähtenyt kritisoimaan Thomasin päätöstä, vaan korosti, että kaikilla on vapaus (minkä maan kansallislaulussa lauletaankaan “Land of the free”?) tehdä omat valintansa.

Itsekin arvostan Thomasin jääräpäisyyttä jollakin tavalla. Urheilun ja politiikan sekoittaminen on kuitenkin aina vastenmielistä; Thomashan jätti menemättä juuri sen takia, että hän ei allekirjoita Obaman linjauksia, jotka johtavat Thomasin mielestä liian suureen julkiseen sektoriin.

Thomas antoi lausunnon päätöksensä perusteluksi heti maanantaina. Lausunto, vaikka vähemmän älyllisestä “keskustelusta” tunnetussa Facebookissa julkaistiinkin, oli tarkkaan harkittua tavaraa. Tim, ja häntä mahdollisesti tekstissä avustaneet henkilöt, muun muassa osoittivat tuntevansa Montesquieun klassisen vallanjako-opin: “Liittovaltion hallintoa paisutetaan kaikilla tasoilla: toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovallan alueilla.” Ja ennen kuin naurat huomautukselleni “mahdollisista” avustajista, muistanet, että Tim Thomas on sentään collegen (University of Vermont) käynyt kaveri.

Tekemäni Tuukka Rask -haastattelun voi lukea torstain Iltalehdestä. Vähän esimakua löytyy myös IL:n nettisivuilta.

Follow: @PasiTuominen

(25.1.2012)